Hyvääkin ruokatuotetta ja makua voi aina parantaa
Jatkuvalla tuotekehityksellä ja uusilla maukkailla resepteillä pidämme ruokatuotevalikoimamme kiinnostavana, uudistuvana ja kilpailukykyisenä. Meillä on vahva halu olla asiakkaittemme saatavilla myös tulevaisuudessa.
Kokeneina ja uudistushaluisina keittiöalan ammattilaisina haluamme tarjota asiakkaillemme aina jotakin uutta ja yllättävää, tuttuja perinteisiä makuja ja suomalaista ruokakulttuuria unohtamatta.
Idea tuotekehittelyyn voi tulla mistä vain: ruoka-alan messuilta, asiakkaamme ammattikeittiöstä, tulevasta sesongista, ruokablogeista tai vaikkapa ravintolasta jostain päin maailmaa. Kokeilemme, maistelemme ja viimeistelemme tuotetta koekeittiössämme niin kauan kuin maku sitä vaatii. Joskus uusi tuote syntyy nopeasti, toisinaan sen kehittämiseen kuluu useita kuukausia. Otamme uuden ruokatuotteen valikoimaamme vasta, kun tiedämme sen varmasti täyttävän asiakkaittemme maku- ja laatuodotukset.
Asiakaslähtöisyys on vahvasti mukana myös tuotekehityksessä. Asiakas heittää idean ja kertoo toiveet ja me tartumme toimeen!
Marko Etu-Seppälä
Myyntipäällikkö, Partner

Ideasta valmiiksi tuotteeksi
Tee aloite ja kerro makutoiveistasi. Kehitetään uutta ruokatuotetta yhdessä!